Itse poden kroonista vauvakuumetta. Voisin katsella tuntikausia tuon pienen ihmisen touhuja; käsienliikkeitä, suun maiskuttelua, jalkojen heilumista. Mikään ei voita pienen vauvan tuoksua ja ihon pehmeyttä! Niin hento ja pieni mutta samalla niin varma, elävä ja aito. Koko elämä edessä eikä minkäänlaisia maallisia huolia vielä.
Minulla on monta kummilasta joista jokainen on minulle erityisen tärkeitä ja jokaiselle löytyy selästäni yksi pieni tatuoitu tähti.
Erityisen lämmin kummisuhde minulla on kuitenkin 3 -vuotiaaseen Ronja -tyttöön. Hän on minun oma pieni taistelija ja minusta on aina tuntunut, että meillä on joku ihmeellinen yhteys.
Joskus jotkut ihmiset tuntuvat sielunkumppaneilta heti kun tapaat heidät, kuin olisit tuntenut heidät jo kauan. Ja tämä pieni tyttö tuntuu minulle juuri sellaiselta! Olen varma, että olemme tunteneet jo joskus edellisessä elämässä ;)
Itsekin sitä toivoo, että voisi elää tässä hetkessä. Olla aina aito, oma itsensä. Ilman minkäänlaisia ympäristön paineita. Olla elämäniloinen!
Jokaisen ihmisen tulisi saada tehdä juuri niitä asioita, joista nauttii kaikkein eniten! Se on sitä oikeaa rikkautta. Muuten elämä menee hukkaan!
Jokaisen ihmisen tulisi myös saada viettää elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, jonka puolesta tekisi mitä vaan! Jonka vuoksi taistelee, itkee, raivoaa, huutaa... Ketään ei saisi yrittää muuttaa, vaan pitäisi hyväksyä toinen juuri sellaisena kuin on!
Vaikka se välillä on kyllä helvetin vaikeaa.
Parisuhteen eteen on tehtävä töitä!!
No miten se oli ennen vanhan? Emäntä hoiti talon, navetan ja viisi huutavaa kakaraa kun ukko oli koko päivän metsätöissä. Illalla isäntä kopsutteli paskaisissa saappaissa tupaan, raotti pitkiä kalsareita ja otti emäntänsä kesken tuvanlakaisun. Ja kaikki olivat tyytyväisiä... Tosin emäntä haaveili päivät pitkät rengistä ja isäntä nipisteli piikaa pyllystä aina tilaisuuden tullen. Mutta töitä tehtiin kyllä!!! Ja parisuhde oli lähinnä sitä, että yhdessä selviydyttiin talvesta, sodasta, pulasta ja muusta!!!
Takaisin nykyhetkeen: Omille lapsilleni yritän opettaa, miten tärkeää olisi olla rehellinen. Yritän näyttää hyvää esimerkkiä, mutta liian usein sitä joutuu itsekin tilanteisiin, milloin se rehellisyys ei ole kuitenkaan se parhaalta tuntuva vaihtoehto. Jokainen valehtelee joskus, mutta se ei saa hallita elämää, eikä elämä saisi perustua valheeseen!! Miten sitä voisi aina olla hyvä esimerkki lapsillensa? Itse olen sitä mieltä, ettei mitenkään. Välillä voi olla huonona esimerkkinä ja selittää, miksi näin ei kannata käyttäytyä. Yritän myös olla lapsilleni mahdollisimman oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Rangaistukset teoista on verrattavissa täysin teon vakavuuteen sekä lapsen ikään! (joo, kuulostaa pahalta mutta niin se vain on!!! :) )
Mutta vaikka minä yritän kuinka olla lapsilleni oikeudenmukainen, miten valmistan heitä maailmaan joka ei ole? Joku viisas on joskus sanonut, että ihmiselle ei anneta enempää, kuin mitä hän kestää. Mutta miten sitä selviää, jos jotain pahaa tapahtuu? Tunnen kourallisen erittäin vahvoja ihmisiä, jotka ovat selvinneet erittäin vaikeista asioista. Lapsen kuolemasta, miehen syövästä, vaimon halvaantumisesta, miehen itsemurhasta, talon tuhoutumisesta, kaiken menettämisestä...
Olen nähnyt sivusta sen tuskan ja ahdistuksen joka riistää ja repii ihmisen palasiksi. Mutta nämä vahvat, sinnikkäät keräävät itsensä pala palalta jälleen kokoon yhdeksi kokonaiseksi. Miten sitä joskus olisi voinut ottaa edes pienen osan siitä tuskasta itselleen, että toisen olisi helpompi olla.
Onko se sitten totta että kohtalo määrää meidän elämää? Että mitä tahansa teemmekin, tapahtuu mitä on tapahtuakseen, eikä sitä voi mitenkään estää? Itse ainakin uskon niin.
On yritettävä elää viisaasti, mutta loppujen lopuksi tästä elämästä selviää parhaiten niin, että antaa elämän viedä!!!
Go with The flow!!!
http://www.youtube.com/watch?v=DcHKOC64KnE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti