Lauantaina järjestettiin Helsingin kalliossa No-Gi Finnish open -kilpailu. Tämä on siis Brasilian Jiu-jutsua mutta ilman pukua. Verrattavissa ehkä eniten lukkopainiin. Ahkera harjoittelu tuotti tulosta ja voitin omassa sarjassani (sinivöiset naiset -66kg) kultaa!!
Kultajuhlia vietimme Cage 23 vapaaottelutapahtumassa Vantaalla, hienoja matseja ja mukavia ihmisiä! :) Oli mukava olla pitkästä aikaa vapaalla jossain muualla kuin kotipaikkakunnalla. Mutta illan aikana huomasimme ystäväni kanssa molemmat, miten paljon kuitenkin kaipasimme omalle paikkakunnalle. Sitä mietti, miten paljon mukavempi olisi ollut juhlia kultaa tuttujen ihmisten seurassa.
Olen asunut Imatralla nyt kuusi vuotta. En olisi ikinä uskonut, että tämä paikka tuntuisi joskus näin kodilta. En mistään hinnasta muuttaisi nyt pois täältä. Ensin en tuntenut täältä ketään ja on pakko sanoa, että näin aikuisiällä ei ole mikään helppo tutustua uusiin ihmisiin.
Kun olin asunut täällä vuoden, erosin ja jäin yksin lasten kanssa. Sen jälkeen kaipasin monta vuotta kotipaikkakunnalleni. Enkä edes tiedä miksi? -Ei siellä kuitenkaan enää kovin montaa läheistä ystävää asu, mutta ehkä se veri vetää vaan aina "takaisin".
Sitten onneksi aloitin kamppailulajit MMA Imatralla. Sitä kautta olen tutustunut ihan mielettömiin samanhenkisiin ihmisiin. Olen saanut kullanarvoisia ystäviä isolla Y:llä!
Olen paljon miettinyt ystävystymistä. On erilaisia ystäviä. Niitä, jotka olet tuntenut alakoulusta asti. Monenkaan kanssa sinulla ei ole enää mitään yhteistä, mutta silti sinun vähän niinkuin kuuluu olla heidän kanssaan tekemisissä, olettehan tunteneet jo niin kauan.
Sitten on niitä sydänystäviä. Joihin olet tutustunut jo pienenä. Joiden kanssa et ole tekemisissä kuin silloin tällöin, mutta jotka ovat mielessäsi useasti. Joihin voit luottaa ja joiden kanssa juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi se jäi.
Sitten on elämäntilanneystäviä. Eli joiden kanssa jaat iloja tai suruja, koska teillä on samankaltainen elämäntilanne. Olette ehkä molemmat eronneet, tai teillä on muuten samankaltainen menneisyys.
Sitten on äitiystäviä. Joihin olet tutustunut lasten kautta. Lapsenne harrastaa samoja lajeja, käytte samassa perhekerhossa tai lapsenne on samalla luokalla.
Sitten on työkavereita. Joita näet pakosti töissä, tulet heidän kanssa toimeen, käytte ehkä joskus yhdessä illanistujaisissa, mutta ette muuten oikeastaan vapaa-ajalla törmää.
Sitten on miehen ystävät ja sukulaiset. Eli ihmiset, joihin olet tutustunut miehesi kautta. Joiden kanssa törmäät usein, mutta et silti tiedä heistä kovinkaan paljon. Tulet heidän kanssa toimeen, mutta et silti vietä heidän kanssaan kovinkaan paljon aikaa.
Mutta aikuisiällä on todella vaikea solmia ystävyyssuhteita perustuen pelkästään omaan itseesi. Enkä oikeastaan uskonut, että tällainen on edes mahdollista. Mutta harrastukseni kautta olen tällaisia ystäviä saanut. Heidän kanssa puhumme terveydestä, ravinnosta, dieeteistä, ruokavalioista, treenaamisesta, kisoista, menneisyydestä, iloista, suruista, suhteista, miehistä.. ;) Näistä ystävistä on tullut minulle kullanarvoisia! Elämääni on muutaman vuoden aikana tullut niin paljon iloisia ja positiivisia asioita, että on pakko sanoa olevani onnellisempi kuin koskaan ennen!!
Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina,
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.
-Tommy Tabermann-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti